TE-uudistus tuo työvoimapalvelut kuntiin vuoden vaihteessa

Asiakkaille pyritään turvaamaan mahdollisimman sujuvat siirtymävaiheen palvelut. Suuri muutos tapahtuu yhden yön aikana, joten alkuvuodesta 2025 voi palveluissa olla viivettä. Varauduthan myös siihen, että käyttökatkon jälkeen sekä puhelin- että verkkopalveluissa voi olla ruuhkaa.

Työmarkkinatorin verkkoasiointipalvelussa on käyttökatko 30.12.2024 – 2.1.2025 . TE-palveluiden tietojärjestelmiin tehdään päivitys, jonka vuoksi Työmarkkinatorin henkilöasiakkaan sekä työnantajien verkkoasiointipalvelut ovat pois käytöstä.

  • Jos sinulla päättyy työsuhde, opinnot tai varusmiespalvelus vuoden 2024 lopussa, niin olethan yhteydessä TE-palveluihin hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta!
  • Mikäli olet jäämässä työttömäksi vuoden lopussa, niin käynnistäthän työnhakusi hyvissä ajoin. Työnhakuun liittyvät asiat tulee hoitaa hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Käyttökatkon aikana ei ole myöskään mahdollista esimerkiksi luoda tai päivittää työnhakuprofiilia tai työpaikkailmoituksia.

Työllisyyspalvelut on suljettu 30.12.2024 – 1.1.2025 . Puhelinpalvelu on myös kiinni.

1.1.2025 alkaen TE-palvelut tuottaa Keski-Pohjanmaan työllisyysalue, TE-toimistot lakkautetaan ja työllisyyden kuntakokeilut päättyvät. Neuvontaa työnhakuun, rekrytointiin ja osaamisen kehittämiseen henkilö- ja yritysasiakkaat saavat jatkossa Keski-Pohjanmaan työllisyysalueelta.

Vuoden alusta työllisyyspalveluiden yhteystiedot muuttuvat, työnhakija- ja yritysasiakkaiden oma yhteyshenkilö muuttuu ja asiointipaikka saattaa vaihtua, mutta Työmarkkinatori pysyy jatkossakin sähköisenä asiointikanavana. Huomioithan, että turvapostin osoite päivittyy myös vuoden vaihteessa, tarkemmat tiedot työllisyyspalveluiden yhteystietosivuilta.

Työllisyyspalvelut tarjoaa työnhakijoille työllistymistä edistävää neuvontaa ja ohjausta sekä tukee yrityksiä työllistämisessä Keski-Pohjanmaalla: Kokkolan, Halsuan, Kannuksen, Kaustisen, Lestijärven, Perhon, Toholammin ja Vetelin alueella. Vastuukuntana on Kokkolan kaupunki.

Työllisyyspalveluiden verkkosivut

Vuoden 2025 alusta alkaen työllisyyspalvelut löytyvät omasta kunnasta. 

Sähköisen asioinnin löydät jatkossakin Työmarkkinatorilta. Voit käynnistää työnhaun helposti Työmarkkinatorin Asiointi-palvelussa ja jättää yhteydenottopyynnön. Työllisyysasiantuntija soittaa sinulle takaisin. Voit myös soittaa arkisin numeroon 06 828 9800 klo 9-12 ja 13-15 välillä.

Työmarkkinatorin Asiointipalvelussa on käyttökatko 30.12.2024 – 2.1.2025. Tietojärjestelmäpäivityksen vuoksi sekä henkilöasiakkaan että työnantajan verkkoasiointipalvelut ovat tuolloin pois käytöstä. Käyttökatkon aikana ei ole mahdollista esimerkiksi luoda tai päivittää työnhakuprofiilia tai työpaikkailmoituksia.

Työllisyyspalvelut on suljettu 30.12.2024 – 1.1.2025. Myös puhelinpalvelu on kiinni.

Palvelemme työnhakijoita, yrittäjiä ja työnantajia 2025:

Kokkola, Kallentori, Pitkänsillankatu 15
Palvelupiste avoinna ma-ke klo 9-12 ja klo 13-15
Lisäksi muina aikoina sovitusti ajanvarauksella, sovi aika oman työllisyysasiantuntijasi kanssa.

Kaustinen, kunnantalo, Kappelintie 13
Palvelupiste avoinna ma klo 9-12

Lisäksi muina aikoina sovitusti ajanvarauksella, sovi aika oman työllisyysasiantuntijasi kanssa.


Perho, kunnantalo, Keskustie 2
Palvelemme ajanvarauksella, sovi aika oman työllisyysasiantuntijasi kanssa.

Halsualla, Kannuksessa, Lestijärvellä, Toholammilla ja Vetelissä palvelemme sovitusti ajanvarauksella, sovi aika oman työllisyysasiantuntijasi kanssa.  


Poikkeukset aukioloajoissa 2025:
1.1. suljettu
6.1. suljettu

Vuodenvaihteessa valtion TE-toimistot lakkautetaan ja työllisyydenhoito siirtyy osaksi kuntien peruspalveluja. Keski-Pohjanmaan työllisyysalue järjestää työllisyyspalvelut Kokkolan, Halsuan, Kannuksen, Kaustisen, Lestijärven,Perhon, Toholammen ja Vetelin asukkaille ja yrityksille.